Tietoa meistä

Kerho

Salon seudun Parkinson-kerho on perustettu vuonna 1993 ja on siitä lähtien toiminut aktiivisesti. Ensin kokoonnuimme Mahlakankareen seurakuntakodissa, mutta jo muutaman vuoden ajan kokoontumispaikkana on ollut Syty ry:n tilat Helsingintie 6:ssa. Tämä on sijainniltaan keskeisempi ja siten monen kerholaisen mielestä helpompi tulla.

Kerhossa on yleensä osallistujia 20 - 25 henkilöä, mutta enemmänkin mukaan mahtuu. Aikaisemmin, kerhon alkuaikoina, osallistujia oli usein jopa yli 40 henkeä. Kerho kaipaakin uusia jäseniä ja heidän mukanaan uusia ajatuksia ja ideoita.

Kesäisin ei ole kerhoa, - siis kesä-, heinä- ja elokuussa - mutta kesän aikana pyrimme järjestämään vähintään yhden tapahtuman. Se on joko kesäretki, teatterimatka tai puutarhajuhlat.

  • Kokoonnumme syyskuusta toukokuuhun joka kuukauden toisena perjantaina Sytyssä, Helsingintie 6. Kuukausitapaamisten ohjelman näet kohdasta Tapaamiset.
  • Tuolijumppaa pidetään Salossa Kulttuuritila Näkkärin tiloissa 3. kerroksessa, Ylhäistentie 2:ssa. Liikuntaa on tiistaisin klo 14 - 15.15 huhtikuun loppuun asti.
  • Tuolijumppa Perniön Yhteisötila Plakkarissa, kirjaston alakerrassa on keskiviikkoisin klo 14 - 15.15 huhtikuun loppuun asti.

Liikehäiriösairauksien liitto ry

Liitto palvelee valtakunnallisesti myös muita liikehäiriösairauksia potevia ja heidän läheisiään. Lisää tietoa Parkinsonista ja muista liikehäiriösairauksista löydät nettisivuilta osoitteesta https://www.liikehairio.fi.

Turun seudun Parkinson-yhdistys ry

Nettisivulta Parkissa.fi löydät tietoa erilaisista Turun seudun Parkinson-yhdistys ry:n tiedotteista.  Tällä hetkellä siellä on ajankohtaista tietoa esimerkiksi

  • Kulttuurisivu on päivitetty: musiikkia, teatteria
  • Mahdollisuus osallistua tutkimukseen

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita